TEKIJÄT

Veli-Matti – Tunteella ja taidolla

Ammattilainen:
Kondiittorimestari Veli-Matti Ahvenharju on Suomen kondiittorieliittiä. Hän hallitsee kakkujen ja leivosten valmistuksen ohella myös suklaan taidokkaan käsittelyn. Lisäksi Veli-Matti on yksi harvoista todellisista sokerinkäsittelyn osaajista - hän pystyy suunnittelemaan ja valmistamaan ainutlaatuisia, jopa toista metriä korkeita taideteoksia.

Makean ammattiosaamisensa hän on hankkinut toimimalla alan lukuisissa ja monipuolisissa tehtävissä mm. opettajana, kouluttajana, valmentajana, kilpailijana ja tuomarina. Suomen Kokkimaajoukkueeseen Veli-Matti kuului 2008 vastuualueinaan jälkiruoat, petit foursit ja suklaaveistos.

Erityisosaaminen:
Konvehtien valmistamiseen Veli-Matti perehtyi Wienissä jo 1990-luvun lopussa. Kokemusta on hankittu ulkomailla useiden mestarien opissa mm. Ranskassa, Belgiassa, USA:ssa ja Ruotsissa. Hän pitää myös koulutustilaisuuksia leipomo- ja ravintola-alan ammattilaisille ympäri Suomea.
Veli-Matti koulutti leipuri-kondiittoreita kymmenen vuoden ajan Helsingin palvelualojen oppilaitoksessa. Siellä hänen suurena intohimonaan on ollut nuorten valmentaminen alan kilpailuihin. ”Lahjakkaiden opiskelijoiden kanssa harjoittelu ja heidän kehityksensä seuraaminen on etuoikeus, jota kaikki eivät pääse kokemaan. Valmennuksen parhaita puolia on myös se, että siinä kehittyy itse jatkuvasti”, Veli-Matti toteaa. Veli-Matti on myös toiminut alle 25-vuotiaiden kondiittorien MM-kilpailuissa Suomen tuomarina ja valmentajana vuosina 2008 ja 2010.

 

 

Veli.Matti


Menestys:

Vuoden Kondiittori 2011 Kondiittorien MM-kilpailut 2006 Berliini 7. sija. Rinkeli Grand prix SM-kilpailut: Kultaa 2008, 2006 ja 2004. Taitajakilpailut valmentajana: 2007 kaksoisvoitto, 2006 hopea ja 2005 pronssi. World Skills -kilpailuissa valmentajana Calgaryssä ja Lontoossa, diplomisuoritukset.